Monday, May 19, 2008

ilta-ajatuksia

pientä kiirusta
mutta hallittavaa sellaista onneksi.
tällä viikolla on se tapahtuma jota järjestetään
toivon hullusti aurinkoa,
toivokaa tekin!
kaikki on vähän pilalla sitten jos sataa.

pitkä matkakin lähestyy
ja kohta pitää tai saa järjestellä asioita.
kasvit hoitoon, hesari naks katki, lippuja ostetaan,
hostelleja varataan ja lainataan toinen rinkka.
levoton olo jo vähäsen,
vaikea välillä keskittyä siihen mitä on nyt.
ennen matkaa on vielä ainakin:
meidän tapahtuma, kaksi palautepalaveria,
kolme päivää oikeita töitä,
työharjoitteluraportin kirjoittaminen ja pari muuta kirjoitushommaa.

mutta lisäksi myös kivoja:
ellan 9-vuotissyntymäpäivät,
tommin valmistujaiset,
oleilua vapun, laurin ja toukon kanssa
ja äitille ja isille voisin leipoa porkkanakakkua!

Friday, May 9, 2008

kevättä ja satua vaan

koulussa oli tänään niin toiminnallinen päivä että!
olen saduttanut ja ollut sadutettavana,
tehnyt lastenteatteria ja mönkinyt kilpikonnana lavalla
ja vielä:
alkanut polttopalloa ja peiliä!
kiva koulupäivä kyllä.

laitanpa tähän runon,
jonka laitoin rakkaan ihanan toukon yksivuotiskorttiin.


kevätyössä

kun kevät tulee,
yössä
sen kuulet, se on työssä:
se kääntää ilman toisinpäin,
lämpimän puolen sinuun päin.
se panee valon juoksemaan
pitkissä keväthiuksissaan.
ja siellä täällä niukahdus
kuin pienen hiiren hiukahdus
kertoo minkä tiesit jo:
puhkesi jossain kukinto.

ja hämmästynyt lehti
kevätyöhön ehti.

-kirsi kunnas

Wednesday, May 7, 2008

ihan hyvä että tänään satoi

voi ei,
aika hiljaa oon ollu!
mut kun ulkona on paistanut niin kamalasti aurinko
ja meidän puutarha on herännyt eloon!
ruohosipuli tuli ja
kukkia nousee ja laskee ja
nurmikkokin on jo kerran leikattu.

tänään ostin liput flow-festareille:
the roots!
tänään myös söin nopeesti sipsejä ja lakuja,
nyt on maha hullun kipeä.

lauantaina on tommin synttärit,
toivottavasti on hyvä ilma niin voidaan pelata pihalla krokettia
ja joku voi soittaa kitaraa.